Alkava yritys
Lähetetty on Jul 12, 2011 Etenkin alkavassa yrityksessä on tärkeää, että jokaisen omistajan työpanosta arvostetaan samassa suhteessa riippumatta siitä, mitä ne yhtiössä tekevät. Toimimme täysin poikkeavalla tavalla mihinkään muuhun nähden ja jaamme yrittäjän riskiä ja sitoudumme samaan palkkausmalliin, kuin yrittäjä itsekin. Jos et itse nosta palkkaa, emme mekään.
Â
 Yrityksen perustaminen lähtee liikeidean ja konseptin kasaamisen lisäksi myös omistajatahdosta ja -politiikasta. Omistajien tahotila ohjaa yrityksen strategisia valintoja ja hallituksen työskentelyä täysin.
Â
 Yrityksen alkuvaiheessa yrittäjällä on enemmän kuin 1000 kysymystä. Kaikkea ei kannata yrittää selvittää kantapään kautta ja yksinään, vaan turvautua osaavaan ja ammattitaitoiseen kumppaniin, jolle asiat ovat tuttuja. Kaikkiin asioihin ei kuitenkaan ole oikeaa vastausta, vaan niihin pitää löytää itselleen parhaitsen sopiva vaihtoehto. Tällöin yrittäjä tarvitsee tahon, johon peilata omia ajatuksiaan ja itseään – täydellä luottamuksella.